traumasta-toipumisen-kolme-vaihetta

Traumasta toipumisen kolme vaihetta

Traumasta toipuminen vie useimmiten aikaa eikä toipumiselle voida määritellä kestoa. Vaikka traumasta toipuminen ei ole kivutonta, on kriisin ja trauman käsittely aina tärkeää. Käsittelemätön trauma kulkee arjessa mukana ja aiheuttaa yleensä koko ajan enemmän ja enemmän henkistä taakkaa. Kriisien ja traumojen käsittely puolestaan tekee meistä parhaimmillaan viisaamman ja kypsemmän ihmisen.

Yvonne Dolanin (1998) mukaan traumasta toipumisessa on 3 vaihetta. 

  1. uhri
  2. selviytyjä
  3. menestyjä (autenttisesti itsensä näköinen)

Vaihe 1: Uhri

Traumaattiset tapahtumat särkevät usein ihmisen illuusion siitä, että elämä olisi ennustettavissa ja hallittavissa ja että hyville ihmisille ei tapahdu pahoja asioita.  Uhriksi joutuminen on traumaattista.  Ensimmäinen askel toipumiseen alkaa siitä, että myöntää ja sanoittaa tapahtuneen realistisesti. Lauseesta ”Lapsuuteni ei ollut kovin ruusuinen” tuleekin ”Vanhempani kurittivat minua fyysisesti ja psyykkisesti koko lapsuuteni”.Tyypillisesti tässä vaiheessa pysähdytään sen äärelle mitä tapahtui. Nimeämisen ei tarvitse olla yksityiskohtaista, kunhan sanat tavoittavat juuri sinun kokemuksesi. Muita tärkeitä kysymyksiä tässä vaiheessa voi olla, mm:

  • Minkälaisia tunnejälkiä sinulle on jäänyt tapahtumasta/kaltoinkohtelusta/kokemuksesta joita haluaisit purkaa turvallisesti?
  • Mitkä asiat/tekemiset ovat auttaneet sinua tähän mennessä?

Kuulluksi, nähdyksi ja ymmärretyksi tuleminen muuttaa ihmisen fysiologiaa. Se, että toinen ihminen tavoittaa sen mitä ilmaisemme tunnetasolla sytyttää ja valaiseen aivojemme limbisen osan tuottaen ahaa-elämyksen (Van der Kolk, 2014). 

Kullakin on omat tapansa lähteä työstämään asioita. Jollekulle se ihan ensimmäinen askel on tunnustaa itselle se mitä on tapahtunut, kirjoittaa se ylös ja olla tapahtuman äärellä ensin  itsensä kanssa. Toiselle helpompi tapa on ilmaista ja kohdata asia ensin toisen kanssa. Tavallisimpia tunteita tässä vaiheessa ovat suru, turhautuminen, viha, syyllisyys, häpeä, pettymys, toivottomuus ja avuttomuus. Niiden ilmaisu turvallisessa yhteydessä on tärkeä osa toipumista. 

Kuulijan haastavana tehtävänä on rohkeus pysähtyä vain kuulemaan ja olemaan. Toisena tärkeänä haasteena voi olla ihmisen syyllisyydentunteiden kuuleminen, nimeäminen ja kiistäminen. Joskus syyllisyyden tunteet ovat mielen hieman hassu tapa antaa itselle edes pientä hallinnan illuusiota. ”Olisin voinut ——”; ”Jos olisin juossut pakoon/huutanut/xx”. On tärkeä nähdä nämä sellaisina mitä ne ovat, illusorisina, ei todellisina vaihtoehtoina. Tämän kuuleminen ulkopuoliselta voi olla tärkeä osa toipumista. Joillakin on onni, että lähipiiriin kuuluu joku niin vahva ihminen, joka kykenee ottamaan toisen tuskan vastaan. Yhtä tavallista on, että traumaattiset tapahtumat ja elämänkokemukset voivat olla niin vaikeita, että lähipiiri ei pysty niitä vastaanottamaan.

Vaihe 2: Selviytyjä

Selviytymisen osuus alkaa siitä, kun ihminen huomaa selvinneensä tapahtuneesta. Asia kuuluu menneeseen aikamuotoon. Ainakin jossain määrin. Joskus itsekin tai toinen, voi huomata, kuinka ihmisen kertomuksessa preesens lipsahtaa esiin menneestä puhuessa. Tapahtunutta voi pyrkiä siirtämään menneisyyteen ihan aikamuotoonkin tarttumalla.   Asioita pitää käsitellä, mutta niihin ei pidä eikä tarvitse jäädä vellomaan. Tässä vaiheessa selviytyjää voivat auttaa kysymykset, jotka suuntaavat havaitsevaa katsetta niin sisäisiin kuin ulkoisiin resursseihin 

  • Miten selvisit asiasta/tapahtumasta? 
  • Mitä teit ihan konkreettisesti? 
  • Miten se miten toimit auttoi sinua selviämään juuri sillä hetkellä? tai jälkikäteen?
  • Miten tiesit mitä tehdä? 
  • Mitä keinoja, voimavaroja, kykyjä otit silloin käyttöösi? 
  • Mikä auttoi sinua kestämään?
  • Millaisia erilaisia ominaisuuksia löydät toiminnastasi (kuten luovuus, uteliaisuus, päättäväisyys, rehelisyys, arvoni, ja esim kekseliäisyys) 
  • Mitä ulkoisia käytettävissä olevia resursseja tapahtuman aikoihin tai sen jälkeen hyödynsit? Joillakin se voi olla ystävän, naapuri tai isovanhempi, pappi, sosiaali- tai perhetyöntekijä.  Esim kuka auttoi sinua eniten? Mikä siitä mitä sanottiin tai kysyttiin auttoi eniten? Miten tiesit kenen puoleen kääntyä? Näin jälkikäteen arvioituna, olisitko voinut listata myös muita auttavia tahoja? 

Usein tässä vaiheessa ihmisellä on kokemus siitä, että elämässä saa ja pitää mennä eteenpäin. Hän lähtee elämäänsä elämäänsä uudella tarmolla. Hän selviää arjessa. Hän ei  väistele asioita, ihmisiä, muistoja, paikkoja. Hän ehkä ottaa käyttöönsä uutta jämäkkyyttä ihmissuhteissaan eikä halua menettää elämässä tärkeitä asioita. Monia hyödyttää tässä vaiheessa ymmärrys trauman vaikutuksista, sen näkymisestä arjessa ja etenkin rauhallisuus ja hyväksyvä asenne mieleentunkeutuvien mielikuvien suhteen. Moni kertoo usein hyödyntävänsä lausetta: ”Anna sen mennä. Anna sen mennä. Anna sen mennä”. Moni kuitenkin voi vielä kuvailla alakuloa ja että ”vanha itse” on vielä jollain tavalla hukassa.

Vaihe 3: Menestyjä – paluu omaksi itseksesi

Optimaalisessa tilanteessa traumakokemuksesta tulee osa elämäntarinaa. Ihminen kuvaa kokemuksen osana elämänhistoriaansa, mutta samanaikaisesti hänen elämäänsä kuuluu paljon muutakin. Myös iloa. Hän tuntee, että hänellä on lupa päästää irti vaikeista tapahtumista. Hän irrottautuu syyllisyyden taakasta (jos sellaista on ollut), on ihmissuhteissa aito itsensä kokematta, että tarvitsee piilottaa tai esittää mitään tai pyrkiä miellyttämään toista.Hyödyllisiä apukysymyksiä siinä vaiheessa kun joku on siirtymässä tähän vaiheeseen voi olla mm:

  • Siinä vaiheessa  kun traumaattinen tapahtuva/aika on jo hiipuva muisto, mitä asioita teet eri tavoin? 
  • Miten vietät aikaasi?
  • Mitä hyvää ja toimivaa nykyisissä toimintatavoissasi on? 
  • Mitä haluat lisätä ja tehdä enemmän? 
  • Mitä uutta alat kokeilla, milloin aloitat? 
  • Mitä haluat tehdä vähemmän? 
  • Mitä jätät kenties pois?  
  • Miten läheisesti huomaavat, että jokin on muuttunut?

Miten toipua traumasta?

Jos huomaat joko itsesi tai läheisesi selvästi traumatisoituneen jostain elämässään kokemastaan, tue läheistäsi olemaan yhteydessä traumoihin perehtyneeseen ammattilaiseen. Tavallisia arjen kuormituksen jälkiä voi oppia helpottamaan omin keinoin, mutta varsinaisten traumojen kanssa työskentelyyn kannattaa suhtautua kuin vakavan haavan hoitoon. Muuten vaarana on trauman syveneminen entisestään


Milloin kannattaa hakea ammattiapua?

•                     Kun ahdistus niin sietämätöntä, että et pärjää yksin.

•                     Olet jäänyt jumiin ahdistuksen kanssa etkä pääse yksin eteenpäin.

•                     Olet jäänyt murehtimaan tapahtumaan tai murehdit liiaksi tulevia.

•                     Ylisuojelet läheisiäsi.

•                     Et uskalla enää unelmoida, ei ole tulevaisuuden näkymiä.

•                     Tunnet häpeää etkä enää jaa asioita läheistesi kanssa.

Comments are closed.